Sote- uudistus – pirunmoinen ongelma

Suomen sote- uudistus on vaikea, toteaa Merja Tavi-Räisänen yliopistotutkintoon liittyvässä tutkielmassaan (2016). Hän tarkasteli asiantuntijoiden näkemyksiä sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteiden ja palvelujen uudistukseen liittyvistä vaikeista ongelmista. Tavi-Räisänen pitää tutkimustansa keskustelun avauksena, joten siinä esille tulleita asioita on syytä käydä läpi siitä huolimatta, että se ei sisällä oikeita tai vääriä vastauksia.

 

Tutkimukseen liittyviin kysymyksiin vastasi yhdeksän eri kokoisten sosiaali- ja terveyspalvelutoimintojen johtajaa. He olivat tutkijan mielestä heitä, joilla on sote-uudistukseen liittyvän ongelman ratkaisemisessa tarvittavaa ammattitaitoa. Ammattitaidon huomioiminen vaikuttaa perustellulta, koska sote-uudistuksen tavoitteisiin ja siihen liittyviin näkökulmiin on syntynyt poliittisen päätöksenteon vuoksi ristiriitaisuutta. Ongelmien taustalla on tavoitteiden muuttuminen. Asiantuntijat kokevat, että uudistuksen tila muuttuu jatkuvasti, eikä uudistukseen liittyvässä työssä huomioida eri alueiden tilanteita ja kuntalaisten tarpeita. Tilannetta ei helpota valinnanvapauteen liittyvä epämääräisyys, joka on tutkielman mukaan vaikeuttamassa asiakkaiden palveluja ja johtamista. Hankaluuksia seuraisi myös siksi, että sosiaali- ja terveyspalvelujen yhteistyötä ei ole määritelty siten, että tiedettäisiin, mitä se tarkoittaa käytännössä.

 

Tutkielmaa tarkemmin lukien selviää kuitenkin, että haastatellut eivät täysin tyrmää sote-uudistusta. Kriittisyys on silti merkittävää, koska erityisesti puutteelliset tietojärjestelmät aiheuttavat ison riskin sosiaali- ja terveyspalvelujen tulevaisuudelle.

 

Historiallisen suuressa uudistuksessa on siis isoja ongelmia, jotka koetaan syntyneen politiikan vuoksi. Esille tulleen arvostelun pitäisi herättää poliitikot. Niin pitäisi tehdä myös tutkielmassa olevan toteamuksen, jonka mukaan kaaoksen reunalle vienti voi johtaa tuhoon. Viimeistään tämän pitäisi havahduttaa päättäjät huomiomaan, että muutokselle asetetut tavoitteet ovat liian valtavat ja aikataulut liian kireät. Ratkaisuna pirunmoisessa ongelmassa voisi olla sote-uudistuksen pilkkominen pienempiin, hallittavampiin osiin. Se olisi toivottavaa, ellei haluta nähdä vielä pahempia ongelmia, kuin mitä on jo nyt tiedossa. Mutta onko Suomen päättäjillä taitoa estää julkisten sote- palveluiden tuho?

Mainokset

Valinnanvapauslakiehdotus ei ole toteuttamiskelpoinen

Tammikuussa julkaistussa valinnanvapauslakiehdotusmateriaalissa on mukana vaikutusten arviointi, josta ilmenee vakavia asioita, joiden perusteella on hyvin kyseenalaista, kannattaako valinnanvapauslakia edes säätää. Asiakkaiden palvelujen sijaan ydinidea laissa vaikuttaa olevan isojen terveysfirmojen toiminnan edistäminen. Jopa maakunnalla on iso vastuu varmistaa, että maakunnassa on hyvät toimintaedellytykset kannattavalle liiketoiminnalle. Tulevasta kertoo myös arvio, että valinnanvapauslain tulkinnasta tultaisiin tekemään ratkaisut viime kädessä tuomioistuimissa.

 

Valinnanvapauslakiehdotuksesta on käyty keskustelua jo aikaisemmin, jolloin esille nousi mm. yhtiöittämisvelvollisuus. Nyt kyseisestä velvollisuudesta on luovuttu, mikä on hyvä asia. Lakiehdotuksessa on kuitenkin vielä monia epäkohtia, joiden perusteella voi sanoa, että asiakkailla ei tule olemaan yhdenvertaisia mahdollisuuksia valita palvelujen tuottajansa. Palvelujen tuottaja voisi jopa valita henkilökohtaista budjettia käyttävät tai asiakassetelillä asioivat asiakkaansa. Silloin ei ole kyse asiakkaan valinnanvapaudesta, eikä näitä asioita voi liittää asiakirjoihin, joissa käydään läpi valinnanvapauteen liittyviä palveluja.

 

Valinnanvapauslakiin liittyvät laskemat eivät kerro koko totuutta tulevasta, eikä niissä ole huomioitu mm. valinnanvapauteen liittyviä hallinnollisia töitä. Olisi myös ollut tarpeen saada arvio, mistä toiminnoista karsitaan, koska sellainen vaikuttaa olevan talouslukujen ja vaikutusten arvioinnin perusteella edessä. Lisäksi arvio henkilöstötarpeen vähenemisestä ei vaikuta realistiselta, kun puhutaan sosiaali- ja terveyspalveluista, joissa on kyse asiakastyöstä, jota tekniikka voi tukea, ei korvata.

 

Valitettavaa olisi myös kehitys, jossa ikäihmisten palvelujen saanti hankaloituisi. Henkilöstölläkään ei tulisi olemaan helppoa useiden palvelujen tuottajien viidakossa. Se ilmenee, mm. suun terveydenhuoltoon liittyvästä toteamuksesta, jonka mukaan yksiköiden suuri määrä lisäisi koordinaation haastetta.

 

Maakunta- ja sote-uudistus on siis etenemässä, vaikka palvelujen yhdenvertaisessa saannissa tulee ilmeisestikin olemaan ongelmia. Se ja monet muut esille tulleet asiat valinnanvapauslainsäädännössä puoltavakin sitä, että valinnanvapauden kanssa otettaisiin aikalisä. Lainsäädännössä on nyt keskitytty liikaa siihen, että maakunnan tulee luoda edellytyksiä palvelutuotannon kehittymiselle, mikä ei voi olla ykkösasia maakunta- ja sote-uudistuksessa. Olisi keskityttävä niihin velvoitteisiin, joilla edistetään asukkaiden hyvinvointia ja hyvinvointi- ja terveyserojen kaventumista.

 

Omaishoitajien hätä otetaan vakavasti ainakin Espoossa

Joukko vammaisten omaishoitajia huolestui saatuaan tänä syksynä kirjeen Espoon kaupungilta. Se oli lähetetty omaishoitajille, koska viime valtuustokauden sosiaali- ja terveyslautakunta päätti omaishoidon tuen uusista kriteereistä. Vaikuttaa siltä, että kirje olisi aiheuttanut huolta osittain turhaan, mutta valitettavasti myös aiheesta, vaikka uusien kriteereiden tavoitteena ei ollut heikentää omaishoitajien tilannetta.

 

Otin omaishoitajien saaman kirjeen esille lokakuun lautakunnan kokouksessa. Sosiaali- ja terveyslautakunta suhtautui omaishoitajien huoleen vakavasti. Lautakunnalle luvattiin selvitys omaishoidosta seuraavaan lautakunnan kokoukseen ja saimme sen marraskuun kokouksessa. Saadusta selvityksestä ilmeni, että omaishoidon tuen palkkiota alentavia päätöksiä ei ole vielä tehty vammaispalvelujen asiakkaille, mikä oli hyvä asia.

 

Sosiaali- ja terveyslautakunnan marraskuun kokouksen esityslistalla oli myös vammaisneuvoston kannanotto, jossa he esittivät, että omaishoidon tuen kriteerit tulee käsitellä uudelleen, eikä viime vuoden joulukuun päätöksen toimeenpanossa saisi edetä ennen sitä. Kuulimme lautakunnassa, että omaishoitajien kanssa on keskusteltu ja tullaan edelleen keskustelemaan perusteellisesti. Pidän keskusteluja erittäin tarpeellisena, koska niiden perusteella meillä on mahdollisuus arvioida asiaa ja tehdä tarvittavat päätökset.

 

Nyt on siis tarkoituksena arvioida tehtyjä päätöksiä, siitä huolimatta, että vammaisneuvosto ja sosiaali- ja terveyslautakunta puolsivat omaishoidontukeen liittyviä esityksiä viime vuoden joulukuussa. Tavoitteena on edelleen varmistaa omaishoitajien jaksaminen ja pärjääminen, mihin vaikuttaa esimerkiksi tarvittavien vapaiden järjestäminen. Se on asia, josta teimme aloitteestani hyviä lisäyksiä kriteereihin viime vuoden joulukuussa.

 

Omaishoitajien asemaa tulee parantaa myös valtakunnallisesti. Olisikin toivottavaa, että eduskunnassa arvioitaisiin omaishoitajia koskevan lain epäkohdat kuullen omaishoitajia. Olisiko esimerkiksi tarvetta muuttaa laissa mainittua palkkiokohtaa siten, että se mahdollistaisi samanaikaisesti omaishoitajan osa-aikaisen työssäkäynnin ja kohtuullisen omaishoidon tuen määrän? Nyt työssäkäynnin myötä on mahdollisuus vain matalimpaan hoitopalkkioon. Olisi myös syytä huomioida, että säädöksen mukainen tuen määrä on niin pieni, että sen avulla ei pärjää ainakaan Uudellamaalla.

 

Johanna Värmälä

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan 2.vpj.

Kotihoito ei ole hoiva-asumista

Valtakunnalliset linjaukset kotihoidon painottamisesta ovat johtamassa katastrofiin. Valitettavasti vaikuttaa siltä, että kotihoidosta on tullut jopa hoiva-asumista korvaavaa toimintaa. Kotihoidon asiakkaaksi tulevien ja kotihoidossa olevien kunto on monesti hyvin heikko. Hoiva-asumispaikkoihin pääseminen on puolestaan vieläkin liian hankalaa.

Kotihoidon arkea tulee parantaa, jotta asiakkailla on turvallista olla kyseisissä palveluissa ja työntekijät jaksavat erittäin tärkeässä työssään. Asiakkailta tulleen palautteen mukaan työntekijöiden käynnit ovat joskus liian lyhytkestoisia. Työntekijät puolestaan kokevat, että heillä on liian tiukka työtahti. Turvallisuus paranee, kun ammattilaiset ovat vakinaisia, yhdellä työntekijällä on kohtuullinen määrä asiakkaita vastuullaan ja asiakkaille vieraita sijaisia on mahdollisimman vähän.

Kotihoidon kehittäminen on otettava jokaisessa kunnassa kärkihankkeeksi. Sen kehittämisessä on myös valtakunnallisilla linjauksilla merkitystä. Kotihoidon roolia pitäisikin kirkastaa, jotta siitä saadaan tarkoituksenmukainen hoitomuoto. Silloin on otettava huomioon myös se, että hoiva-asumispaikkoja on lisättävä, jotta niihin pääsee asianmukaisesti.

Espoossa kotihoitoa on jo kehitetty ja tullaan kehittämään. Toivottavasti kehittämistyö etenee oikeaan suuntaan. Kotihoidon kehittämisen edetessä päättäjien ensimmäinen kysymys ei pitäisi olla, paljonko se maksaa kaupungille. Se ei ole tärkein asia, kun on kyse asukkaille erittäin tärkeistä palveluista.

JOHANNA VÄRMÄLÄ

Espoon kotihoidossa on liian vähän työntekijöitä

 

Kotihoidossa on liian vähän työntekijöitä siitä huolimatta, että valtuuston enemmistön päätöksellä vanhuspalveluihin saatiin määrärahaa ja sosiaali- ja terveyslautakunta päätti määrärahojen kohdentamisesta. Iso osa saadusta 400 000 eurosta käytetään kotihoitoon.

Kotihoidon päälliköltä saadun tiedon mukaan kyseisellä rahalla saadaan kotihoitoon 12 uutta työpaikkaa. Se auttaa vähän, mutta yhdellä kotihoidon työntekijällä on jo nyt vastuullaan liian paljon asiakkaita. Iltavuorossa olevalla työntekijällä saattaa olla jopa 15-20 asiakasta. Kyseinen kohtuuton asiakasmäärä kertoo siitä, että työntekijämäärää pitäisi lisätä merkittävästi.

Tarvitsemme myös valtakunnallisia toimenpiteitä, koska valtakunnalliset linjaukset kotihoidon painottamisesta ovat johtamassa katastrofiin. Kotihoidon asiakkaaksi tulevien ja kotihoidossa olevien kunto on jo nyt aikaisempaa heikompi. Jos kotihoitoa koskevia linjauksia ei muuteta, on myönnettävä valtakunnallisesti, että kotihoidon halutaan olevan hoiva-asumista korvaavaa toimintaa. Se ei ole kuitenkaan kotihoidon tarkoitus. Kotihoidon roolia pitäisikin kirkastaa, jotta siitä saadaan tarkoituksenmukainen hoitomuoto kyseisissä palveluissa oleville asiakkaille. On myös lisättävä hoiva-asumispaikkoja, jotta niihin pääsee asianmukaisesti.

Valitettavasti Espoon valtuuston enemmistön päätöksellä saatu summa oli niin pieni, että esimerkiksi hoiva-asumiseen ei saatu lisää rahaa. Me demarit tulemme kuitenkin tekemään parhaamme, että ikäihmiset saavat tarvitsemansa tuet ja palvelut.

 

JOHANNA VÄRMÄLÄ

SOTE-YHTIÖITTÄMINEN EI OLE PARAS RATKAISU

Maamme hallituksen linjauksien mukaan sote- ja aluehallintouudistuksessa säädetään yhtiöittämisvelvoite EU:n valtiontukilainsäädännön edellyttämällä tavalla. Se koskisi kaikkea maakunnassa markkinoilla tapahtuvaa toimintaa. Näin toimijat olisivat hallituksen mielestä samalla kalkkiviivalla toistensa kanssa. Linjaus on ajamassa sote-uudistusta väärille raiteille, mikä on hyvin vakava asia.

Oikeusoppineiden mukaan sosiaali- ja terveyspalveluja ei ole pakko yhtiöittää. Olen siitä samaa mieltä. Yksi perustelu näkemykselleni on mm. se, että sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen perustuu lakeihin, joiden perusteella palveluja on järjestettävä. Yhtiöittämisen sijaan palveluja voidaan siis toteuttaa monituottajamallilla, kuten nyt.

Yksityiset palvelujen tuottajat haluaisivat varmaan nykytilanteeseen muutosta, koska heidän asemansa verotuksellisesti on erilainen kuntien tai kuntayhtymien asemaan verrattuna. On kuitenkin mietittävä, mikä on loppujen lopuksi viisainta. Verotuksellisen aseman muuttaminen toisi tullessaan hintojen korotuksia. Sen huomioiminen on tarpeen, koska maamme hallitus on linjannut, että sote-uudistuksella pitää saada aikaiseksi säästöjä. Jos sote-palvelut siirtyvät ”yhtiöittämismaailmaan”, haaveet säästöistä voi jättää jo tässä vaiheessa.

On myös syytä kyseenalaistaa eri toimijoiden saaminen samalle kalkkiviivalle. Se ei ole mahdollista, koska kuntatoimijat eivät toimi voittoa tavoitellen, kuten yksityiset palvelujen tuottajat. Kunnissa ei siis toteuteta sosiaali- ja terveyspalveluja kilpailumielessä, vaan kunnat hoitavat niille kuuluvia velvoitteita. Kilpailutilanteen ottaminen mukaan keskusteluihin on siis erittäin kyseenalaista.

Onkin aika palauttaa sote-keskustelu takaisin niihin tärkeisiin tavoitteisiin, joita sille asetettiin jo aikoinaan. On myös syytä lopettaa yhtiöittämisvouhotus, koska yhtiöittämiset eivät ole kokonaisuutta ajatellen paras ratkaisu. Tavoitteiksi asetetut ihmisten hyvinvointi- ja terveyserojen kaventaminen, palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen sekä kustannuksien hillintä ovat erittäin tärkeitä asioita, mutta tätä menoa mm. hyvinvointi- ja terveyserojen kaventumiseen liittyvä tavoite on jäämässä yhtiöittämiskeskustelujen jalkoihin. Se olisi kansanterveyden näkökulmasta erittäin vakava asia.

Johanna Värmälä

Espoon sosiaali- ja terveyslautakunnan pj.